Joko, joko, joko?

Heissan, 

Viime viikko on kulunut enemmän ja vähemmän pakkausrumban loppuun viennissä. Eilen pääsi onneksi vanhojen työkavereiden kanssa syömään, mikä oli mukava breikki tämän viikon muuttopuuhille ja stressaukselle.

Koira on täysin uupunut ja meillä lihakset jumissa, mutta tänään, vihdoin ja viimein, rahtia ollaan vihdoin tulossa noutamaan, tarkalleen ottaen 15 minuutin kuluttua.
Nappi odottaa lähtöä jo kuin kuuta nousevaa, ja minä näen painajaisia siitä, että päädymme Timbuktuun, kännykkä tippuu lentokoneesta mereen, saan malarialääkkeestä psykoosin ja alan näkemään kuolleita ihmisiä tai myöhästymme koneesta.

Odotusta 

Kun elämä täytyy saada mahtumaan yhteen tynnyriin ja kahteen pahvilaatikkoon, on luvassa hienoisia logistisia pulmia (jokainen voi yrittää kotonansa miten omat tavarat mahtuisi :)

 Myös Turkish Airlinesin kitsas 20kg raja matkalaukuille meinasi aiheuttaa itkun tirskahduksia, jonka seurauksena pakkasin korkokenkäni tynnyriin kuplamuovissa. Tämä oli Petruksesta huvittavaa, mutta perustelen toimintani sillä, että ne ovat kalleimmasta päästä maallista omaisuuttani, enkä todellakaan suostu uskomaan, että muka Afrikassa ei voi kävellä korkokengissä. Minun mielestäni tämä asia on loppuun käsitelty. Jos on voinut kävellä kooroissa jo useamman vuoden 20 cm hangessakin niin varmastikaan hiekkatie ei ole ylitsepääsemätön este!

Talvisaappaani sekä muutamat kävelykengät jätin silti järkisyistä kotiin (vaikka mietin kyllä kauan, kuinka todennäköistä on, että vuoristossa sataakin yhtäkkiä lunta, enkä ole varautunut siihen?)

Kotiin jääviä kenkäraukkoja 

En tiedä, oliko pakkauslistamme muutenkaan järkevimmästä päästä. Oma pakkaukseni tapahtui ainakin suhteellisen pitkälle fiilispohjalta. Peruskotitaloustarvikkeita saa mistä tahansa, mutta minun piirtämisen anatomiakirjaani (joka painaa kuin synti),  eikä kuluneita lempikirjojani, huuliharppuani, piirustuskyniäni, Marimekon pöytäliinojani, ihanaa vanhaa nahkatakkiani, Pura Lopezin mokkakenkiäni, tai kulunutta muumimukiani, ei muualta saa, tai ainakaan se ei ole sama asia. Yhtään sama asia.


Toki suuri osa minun tavaroistani koostui työpapereista ja kirjallisuudesta. Lisäksi matkaan mahtui monella kympillä kyniä ja kumeja jne. "koulu" tavaraa lapsille. Ja tietysti kielikirjat ja pakollinen Lonely Planetin matkaopas.

Matkakirjallisuutta

Nappi on osallistunut pakkaukseen änkeämällä joka välissä kassiin sekä  kaivamalla ja purkamalla tavaroita. Tajuttuaan, että nämä tavarat nyt ovat lähdössä, se on istunut varmuuden vuoksi vuoron perään joko omassa matkakopassaan (missä se ei Ikinä ole vapaaehtoisesti) tai minun matkalaukussani, jotta ei varmasti jää matkasta.

Napille on ostettu myös työmatkoja ajatellen omat turvavyöt, joista se on todella ylpeä. Uskon myös, että meidät nauretaan perillä pystyyn paikallisten toimesta, kun yleisesti siellä tuskin ihmisetkään vaivautuu turvavöitä käyttämään ja meillä on sellaiset koirallekin. Ihan sama. 

Koiran turvavyöt

 Joko, joko joko joko joko joko jooookooo lähdetään?

Alkaa itsestäkin tuntua , että on jo unohtanut miksi tässä ylipäänsä pakataan ja nukutaan lattialla ilman sänkyä. Mutta nyt siis enää viikko. Toisaalta voisi lähteä jo tänään, toisaalta tuntuu, että mitä ihmettä: Pitääkö meidän viikon päästä olla lähtökunnossa?

Osoite perillä

Näkymät perillä: Irente, Lushoto 

Tsau, ja palataan asiaan viimeistään ensi viikon lähtötunnelmissa Omena hotelli Yrjönkadulta! 

-Kirsi