Faraja Trust Fund - elämä lapselle

Aivan mahtava perjantai!

Aloitetaan kevyesti. Meillä oli tänään uskomattoman hieno perjantai. Posti toi meille kaksi pakettia tänne kielikoululle, joista toista osasimme odottaa, mutta toinen tuli täytenä yllätyksenä.

Perheeltäni sain viihdykettä muutaman CD-levyn ja Aku Ankan verran, joita olimme odottaneet kuin kuuta nousevaa. Kevyttä viihdettä ja helppoa luettavaa tarvitaan aina, ja erityisesti täällä! Pus och kram!

Toisen paketin sisältö oli taas täysi mysteeri. Nimikkoseurakuntamme Joensuusta päätti ilahduttaa meitä lähettämällä terveiset karkkipussin, purukumin, pääsiäiskortin ja kirjeen muodossa! Kirjeestä kävi ilmi, että tätä blogia seurataan Joensuussa hyvinkin aktiivisesti ja se jos mikä tuntuu meistä hyvälle. Kiitos lähetyspiirille hienosta kortista ja toivotamme täältä oikein miellyttävää ja ihanaa kevättä! Valtava kiitos muistamisesta! Terveisenne lämmitti meitä todella todella paljon. Kiitos!

Tämän päivän lahjasatoa! Kiitos miljoonasti!

Postipakettien lisäksi kuulimme, että työlupa-asiat pitäisi olla hyvällä mallilla, ja tämän lisäksi pääsin vieläpä vierailemaan tänään todella mielenkiintoisessa koulussa. Kuulin valtavan tietopaketin Afrikan Aids-tilanteesta, sen hoidosta, ongelmista ja tulevaisuudesta. Näin ollen tutustukaamme järjestöön nimeltä:

FARAJA TRUST FUND

Farja Trust Fund sai alkunsa 1990-luvulla, kun järjestön perustaja Dr. Lucy Nkya alkoi tutkia Tansaniassa epidemian lailla levinneen HIV-tartuntojen taustoja ja alkuperää. Lääkärinä ja psykiatrina toiminut Nkya päätyi Morogoroon, kun Aids-potilaiden määrä alkoi räjähdysmaisesti kasvaa. Erityisesti tartuntoja esiintyi nuorten aikuisten keskuudessa.

Nopeasti kävi ilmi, että prostituutiolla oli merkittävä vaikutus viruksen leviämiseen. Morogoro on risteyskaupunki, jonka läpi kulkee isoja valtaväyliä niin sisämaahan kuin Dar Es Salaamiin. Vilkkaan liikenteen myötä yleistyi myös valitettavasti prostituutio. Nkya haastatteli nuoria naisia ja keskusteluissa ilmeni, että naiset olivat ajautuneet rahapulan vuoksi kadulle. Yhden tartunnan saaneen kautta epidemia levisi aina uusien asiakkaiden myötä eteenpäin ja pahimmillaan jopa 10% alueen asukkaista oli todettu HIV-positiivisiksi.

Alussa ihmiset eivät tienneet mistä oli kysymys, ja kansan keskuudessa puhuttiin nukkumataudista. Epätietoisuus sairauden laadusta antoi sille tilaa levitä. Ihmiset eivät osanneet hakeutua hoitoon tai ottaa huomioon Aidsin vakavuutta. Tänä päivänä luku tartuntojen määrästä on saatu pudotettua 4,8%, jonka takana on aktiivinen valistaminen ja tiedonjakaminen kansan keskuudessa.

Kuitenkin Aidsilla on asukkaiden keskuudessa paljon muitakin vaikutuksia kuin pelkästään sairaus. Siihen on liitetty todella vahva stigma, häpeäleima, josta HIV-positiiviset ovat saaneet kärsiä. Ihmisiä on eristetty sosiaalisista ympyröistä, menettäneet tartunnan myötä työpaikkansa ja kaikista hankalin tilanne on niin sanotuilla Aids-orvoilla, joiden joko toinen tai molemmat vanhemmat ovat menehtyneet sairauteen. Lapset ovat syntyneet valmiiksi ilman mahdollisuuksia tasavertaiseen kohteluun johtuen vanhempien HIV-positiivisuudesta.

Pitkään tilanne oli se, etteivät sairaalat suostuneet ottamaan potilaikseen Aidsia sairastavia ihmisiä, ja näin tartunnan kantajat jäivät täysin vaille lääkitystä. Lapsia ei huolittu kouluun tai esikouluun, josta seurasi katulasten määrän nopea kasvu. Lapsista tuli välittömästi väärinkäytön kohteita, koska heiltä puuttui kokonaan tukiverkosto. Tutkimukset osoittavat, että päivittäin useita katulapsia käytetään seksuaalisesti hyväksi, ja hyväksikäyttö kohdistuu niin tyttöihin kuin poikiin.

Faraja Trust Fundin tehtävä oli pyrkiä antamaan näille lapsille mahdollisuus tasa-arvoiseen elämään. Järjestö alkoi järjestää ensin pihamaalla opetustuokioita, joissa opetettiin lapsia lukemaan ja kirjoittamaan. Lisäksi keskuksen työntekijät kiersivät kaduilla antamassa opetusta myös siellä missä lapset milloinkin olivat. Yksi olennainen tehtävä oli myös tuoda lasten elämään oikeita aikuisia roolimalleja.

Tämän lisäksi Faraja Trust Fund alkoi tehdä määrätietoisesti töitä stigman poistamiseksi ja alkoi järjestämään HIV-positiivisille tarvittavaa lääkitystä yhteistyössä eri kansalaisjärjestöjen kanssa.

Alkujaan tällä paikalla oli ainoastaan sitruunapuu, jonka alla Faraja Trust Fundin
työntekijät alkoivat opettaa Aids-orvoille lukemista ja kirjoittamista.

Työ alkoi kantaa nopeasti hedelmää ja näin myöhemmin juuri sille samalle pihamaalle, mistä koko toiminta sai alkunsa, rakennettiin pieni koulukeskus, jossa pystyttiin järjestämään opetusta. Koulun rinnalle järjestö sai käyttöönsä asuinhuoneistoja. Asunnot olivat monille oppilaille heidän elämänsä ensimmäinen oikea koti.

Nykyään Faraja Trust Fundin kautta koulutielle saatettu tänä päivänä ammatissaan toimivia virkamiehiä, lääkäreitä, poliiseja ja muun muassa jalkapalloilijoita. Jokaisella näistä on katulapsitausta ja Aids-orvon tuoma stigma, jota on lähdetty murtamaan. Eikä työ koske ainoastaan Aidspotilaita, vaan Faraja Trust Fund tukee myös alueen kehitys- ja liikuntavammaisia lapsia ja pyrkii takaamaan näille koulutuksen.

Huolimatta siitä, että asiat ovat muuttuneet 20 vuodessa paljon parempaa suuntaan, niin stigman vaikutus elää yhä tänä päivänä. Nkya sanookin yhdeksi suureksi ongelmaksi sen, etteivät varakkaat ihmiset hakeudu hoitoon leimaantumisen pelossa. Lääkityksen noutaa eri henkilö kuin todellinen loppukäyttäjä, ja näin ollen todellinen lukumäärä tartunnansaaneista ei selviä. Kysymysmerkiksi jää myös se, että kuinka moni HIV-positiivinen jättää hakeutumatta hoitoon stigman pelossa, ja näin ollen leviäminen etenee.

Lääketiede on kehittynyt siinä määrin, että markkinoilla on nykyään hyvin tehokkaita vastalääkkeitä Aidsiin, ja nykyään Tansaniassa on kokeilussa sairasvakuutusmalli, joka maksaa HIV-positiiviselle 5000Tsh vuodessa (2,50eur), jota vastaan saa käyttää terveyskeskuspalveluita. Lääkkeet maksavat 1000Tsh (0,50eur), jotta mahdollisimman monella on varaa. Nkya toteaa, että lääkkeiden hinnat ovat laskettu niin alhaisiksi kuin mahdollista, jotta mahdollisimman moni voi hankkia kunnollisen lääkityksen sairauden hoitoon. Suuremmaksi ongelmaksi on muodostunut sen sijaan matkakustannukset noutaa lääkkeet. Myös erittäin valitettavaa on se, että siinä missä varakkaat jättävät hoidon väliin, niin vastavuoroisesti 1000Tsh saattaa olla monelle liian iso rahasumma laittaa lääkkeisiin.

Hope Street Children Project.

Aids tulee olemaan tulevaisuudessakin Afrikan suurin terveyteen liittyvä ongelma tuberkuloosin ja malarian ohella. Sitä vastaan kuitenkin on ryhdytty taistelemaan. Eikä pelkästään terveyden, vaan kaikkien ihmisten ihmisoikeuksien puolesta.

Aiheeseen liittyvä linkki: Faraja Trust Fund

-P

Syysterveisiä!

Tervehdys!

Sadekausi it is.

Helmikuun helteet ovat nyt vaihtuneet viimein sadekauden tuomiin ukkosmyrskyihin. Merkkejä vuodenajan vaihtumisesta oli ollut ilmassa jo pidempään. Lehdet tippuivat hiljalleen puista kuun vaihtuessa ja lämpötila putosi muutaman asteen. Paikalliset tuttavamme ovat sen sijaan ihmeissään, että kesäkausi jatkui niinkin pitkälle mitä se tänä vuonna kesti. Kuulemma sadekausi on normaalisti alkanut välittömästi maaliskuun vaihtuessa.

Vetää hiljaiseksi. Vetää hiljaiseksi tuntea syksyn melankolisen ilmapiirin ja vesisateen ropinan asuntolan peltikattoa vasten. Ukkonen jyrisee ja rännit rämisee. Tuntuu kuin syntymäpäivätkin olisi ihan juuri (olen siis syntynyt syyskuussa), ja että nyt on rakas pakko mennä luonnonpuistoretkelle, kun on vielä osan päivää aurinkoista. Kaikki tämä keskellä maaliskuuta. Tässä ei ole vielä vietetty edes pääsiäistä, kun Koskimies-Salo residenssissä varaudutaan talven varalle.

Syksyyn on kuulunut pääasiassa opiskelua. Yritämme parhaamme mukaan moukaroida swahilin takaraivoon, minkä lisäksi Kirsi lukee tieteellisiä artikkeleita (ei naistenlehdistä) väitöskirjaa varten ja itse olen syventynyt tekijänoikeuskysymysten pariin viimeistellessäni opintoja Suomeen. Siinäpä tiivistettynä viime viikkojen ohjelma.

Paratiisiviikonlopun loppusijoituskohde.

Viime viikonloppuna pääsimme kuitenkin nauttimaan niin sanotusti omasta mökkilomasta, kun kollegamme suuntasivat Dar Es Salaamiin ja menimme talovahdeiksi siksi aikaa. Ja voitte vain kuvitella ne riemun tunteet, kun pääsimme oikeaan suihkuun ensimmäisen kerran yli kuukauteen! Suihkuun, josta tuli oikeasti vettä paineella. Suihkuun, jossa sinisestä hanasta tuli oikeasti kylmää vettä ja punaisesta lämmintä. Tähän saakka olemme lähinnä viruttaneet vartaloitamme asuntolan suihkun alla, josta tulee vettä sitä mukaan kun tulee. Lämmintä vettä ei tule koskaan, vesi haisee navetalle ja suihkun lattia on hiekkainen. Itse suihku puskee lähinnä pikkurillin paksuista pientä vesinoroa, ja sitäkin katkonaisesti.

Mutta nyt kerta kaikkiaan! Suihkusta tuli vettä kuin vesiputouksesta! Tuli lämmintä ja kylmää vettä ja se oli silminnähden puhdasta! Viikonloppu sujahti kuin huomaamatta ohi, kun katsoimme yhdessä eri kokkiohjelmia (koska meillä oli siellä televisiokin!!) ja vaimo suunnitteli tulevan kotimme sisustusta, johon on budjetoitu tällä hetkellä paikallisessa valuutassa noin 8 000 000 shillinkiä. Itse tein pohjapiirustuksia tulevasta pihasaunasta ja koskiseikkailu-uima-allasalueesta. Viikonloppua ei häirinnyt edes sunnuntaiaamuna pihalla keikaroinut paviaani.

Paratiisiviikonloppu takana.

Valmistaudumme parhaillaan huomiseen tasokokeeseen, joka on kohdallamme nyt neljäs. Kolme aikaisempaa olemme menneet heittämällä läpi, mutta katotaas miten äijän ja emännän käy huomenna! Tämän lisäksi oma henkilökohtainen fokukseni on suunnattu alkaneisiin jääkiekon SM-liigan Playoff-peleihin. Stadis viimiset viis vuotta budjanneena ni meikä ny o diggaillu tota Hifkii, mutta tällä kaudella IFK ei ole nyt oikein saanut peliään kulkemaan missään vaiheessa runkosarjaa.

Oma veikkaukseni kuuluu:
1. Ässät 2. JYP 3. Jokerit.

-P

P.S. Loppuun vielä muutama kuva, kun osallistuin reilu viikko takaperin vaellukselle Ulugurun vuorille.

Alkupää.

Kauas pilvet karkasivat, mutta me otettiin ne kiinni.

Sympaattinen vuoripuro, mutta paikalliset sanoivat tiukkaan sävyyn,
ettei veteen saa yksinkertaisesti astua. Moni oli kuulemma liukastunut
ja sen verran kova virtaus tuossa käy, että ihmisiä oli näin lentänyt kielekkeen yli.

Huipulla, tai niin korkealla kuin meidän oli oppaan mukaan järkevä nousta.

Huipulla ei tuullu, vaan aurinko alkoi paistaa. Lopputulos nähtävissä myöhemmin.

Pikkulapset pyytämällä pyysi ottaan kuvan. Piga picha!

Loppuun vielä kuva airosta etelä-pohojanmaalaasesta tasaasesta rusketuksesta.
Tsarilaiset sanoos tota kovetuksi brunaksi.

Osoite

Heissan,

Meidät tavoittaa tällä hetkellä postin merkeissä osoitteesta:


Petrus Koskimies tai Kirsi Salo
Language School (Junior Lutheran Seminary)
P.O. Box 740
Morogoro
TANZANIA

Mukavaa alkanutta viikkoa!

-K & P

Koirakavereita

 Ja loppuviikon ihanana lyhyt uutisena, Habari Nzuri! 

Joku näistä kavereista muuttaa meille kun pääsemme kielikoululta.

Tai siis ei välttämättä kuvista olevista, mutta kuitenkin, joku näistä hurjista parikiloisista vahtikoiran aluista.

Sitten samaan hengenvetoon mainostus:

Jos joku tarvitsee erittäin luotettavaa koiranhoitopaikkaa, Arushan luonnonpuiston vieressä on siis tämä

tarha, jota pitää aivan ihana saksalainen nainen (tai tanskalainen, en ole ihan varma), joka on aivan uskomattoman eläinrakas (mietin itse, että tässä on varmasti paikallinen versio koirakuiskaajasta). Meidän koiramme oli onnensa kukkuloilla juostessaan pitkin farmia. 

Napulainen hoidossa.

Tai jos olet muuttamassa Tansaniaan/ asut Tansaniassa ja olet ottamassa koiraa, paremmasta paikasta et voisi hakea, enemmän kotia kaipaavaa, kaveria. 

Kaikki pennut ovat kulkukoirien pelastettuja pentuja, jotka ovat olleet paikalliseen makuun liian pieniä, vahtikoiriksi siis. Suurin osa aika hurjassa kunnossa löydettäessä. 

Tansanialais- meksikolais- virolais- suomalaiskoirarakkautta

Yhteystiedot saa meiltä, tai jos joku miettii koirantuomista voi kysellä kokemuksia koirantumisprosessista Suomesta Tansaniaan. Toiseen suuntaan ei olla vielä kokeiltu.

-K

Ajatuksia kadun/ luudan varresta

Habari za Jioni, 

Common roomin jääkaapissa odottaa hartaudella ostettu minimalistinen Cheddar-juuston pala, sekä näkkileipää/keksejä. Emme siis tiedä vielä kuinka paljon se oikeasti maistuu näkkileivältä. Todennäköisimmin peruskekseiltä. Huomenna on vapaapäivä kieliopinnoista, koska auto täytyy viedä korjaamolle ja soitella Lushotoon sekä hoitaa asioita. Lisäksi olemme 8 päivässä kahlanneet  läpi 13 kielenopetuskirjan kappaletta, eli melkein tuplamäärän tarvitusta. Sekä läpäisseet molemmat välitestit hienosti! 

On vaikea tiivistää tunnelmia kuukauden jälkeen,hieman ehkä tämä juurettomuuskin juuri nyt vaivaa, kun tavarat ovat vielä laivassa ja talo tyhjillään odottamassa meitä ja niitä  tavaroita. Sinänsä olen juurettomuuden suurin ystävä, mutten niinkään ihan niin suuren yhteisöllisyyden kuin mitä asuntolassa saa kokea. Puolensa ja puolensa. Jo kuukaudessa sitä on taas tottunut siihen, että ihmiset tervehtivät ja auttavat toisiaan. Lähes aina kun lähtee käymään kaupungissa saa auton täyteen väkeä. 

"Mtu ni Watu" 

(person is people)

Näkymiä kaupungilta

Afrikan suhteen tunteet ovat edelleen ennenkaikkea lämpimät, mutta täällä jos missä lause "on eri asia kuulla ja lukea, kuin kokea", on enemmän totta kuin missään muussa yhteydessä. 

Tämä pätee kaiken suhteen, niin hyvässä kuin pahassa. Kauneus on silmiä häikäisevää ja rumuus ottaa sydämestä. 

Valkoisena oleminen on täällä ristiriitainen asia, helpoimmillaankin. Meidät on pyydetty tänne tuomaan sitä osaamispääomaa, joka toivottavasti hyödyttää täällä. 

Useimmiten on myös todella tervetullut. Kuitenkin, ero ihmisten jotka haluavat tutustua sinuun ja niiden jotka haluavat haluavat sinusta/sinulta jotain, on valitettavan usein hiuksenhieno. 

Uimareissu vesipaikalle

Tämä saa miettimään ylipäänsä kehitysyhteistyötä.Voidaanko institutionaalisia kehitysvaiheita ohittaa? Rahoitammeko me sitä kehitystä, joka vääjäämättä tapahtuu pikkuhiljaa, koska instituutiot ja infrastruktuuri kehittyvät niin, ehkä jopa häiritsemme ja tuomme liikaa vaikutteita, joiden kontekstisidonnaisuus tekee niiden hyödyntämisen mahdottomaksi täällä,vai "kehitämmekö" me jotain? Vai kehitymmekö me vain itse? Sitten seuraava kysymys on, mitä sitten. Ehkäpä se institutionaalinen kehitys ei tapahtuisi ilman rahaa? Vai tapahtuisiko se joissain tapauksissa paremmin? Isoja kysymyksiä. Erityisopetuksen suhteen voin toivottavasti ottaa kohta kantaa asiaan. Yleisen maailmanrauhan ja köyhyyden poistamisen suhteen, en omaa vielä pätevää, perusteltua, mielipidettä.

Mitä olen oppinut tämän alle kuukauden aikana on se, että surullisen usein, raha (tai ainakin liika raha) pilaa hyvin alkaneet aloitteet. 

Paikallinen yksityisyrittäjä vesipaikalla

Tansaniassa on laskettu, että 30% väestöstä elää alle globaalin köyhyysrajan. 

Eli alle 1 dollarilla päivässä. Se tekee noin 200 euroa vuodessa asumiseen, ruokaan ja kaikkiin muihin menoihin. Köyhyys ja vammaisuus kulkevat surullisen usein käsi kädessä ja köyhimpiä ovat vähemmistöt ja naiset. Minä luin viime viikonloppuna Vogueta. Näin laukun, jonka olisin tahtonut. Se olisi maksanut 350 euroa, toinen samalla sivulla maksoi 1700 euroa. 

En aio nyt alkaa saarnaamaan ja hifistelemään sanoen, että tästä edespäin pukeudun jätesäkkeihin,enkä osta enää koskaan turhia korkokenkiä tai törkyhintaisia täysjyvänäkkileipiä. Sen mainitsen kuitenkin, että täällä me olemme tapoinemme suoraan avaruudesta. Harvalla on käsitystä siitä, että ei meillä kaikilla ole Suomessa kodinhoitajaa tai vastapuolisesti, että kaikki ovat Suomessa "näin" rikkaita. Tai että, me emme itseasiassa ole Suomessa rikkaita, Suomen mittapuulla, emme lähellekään. 

Burgerilla Ricky'sissä

Että Suomessa, kyllä, minä ihan itse pesen lattiat ja astiat. Osaan jopa käyttää pyykkikonetta. Se on hassua. Ei pahansuopaa, mutta hassua. Joka paikassa rynnätään hädissään auttamaan, niinkuin ei jaksaisi kantaa itse vesikanisteria kassalle tai, että joutui kantamaan, on lähes pyhäinhäväistys. Tai, että nainen tankkaisi auton. Nooh, siis ylipäänsä se,että nainen ajaa autoa, jos kyydissä on miehiäkin. 

Lisäksi on sanottava, että kyllä täällä alkaa miettimään rahan arvoa. Tuntuu paljolta jos kauppaan tai ravintolaan menee yli 20 euroa. Todella paljolta.

Nainen kadun varrella raivostui minulle eilen.

Hän pyysi rahaa. Sanoin kohteliaasti anteeksi Swahiliksi ja kävelin ohi.

Hän hermostui. Siis todella. Huitoen käsiään hän kysyi "Miksi et? Sinulla on niin paljon". 

Nainen kuului selvästi vaatetuksen perusteella johonkin vähemmistöpaimentolaisheimoon. Tuntui kuin olisi Helsingissä romanialaisen kanssa keskustelemassa. Niin se on totta. Miksi minä en antanut hänelle rahaa- ja kenelle se olisi edes mennyt. Miksi me emme osaa, missään, tehdä mitään sille, että toisilla on niin paljon?

Miten asiaa illallakin. Paljon. 

Samalla tietää kuinka typerä kysymys se on. Ylipäänsä.

Kuva: Majormultimedia 

Hyvin paljon täällä askarruttava seikka on Maasai-heimon ja muiden paimentolaisheimojen asema.
Mitä tehdään? Se mitä on tehty Euroopassa, Amerikassa, Australiassa ja kaikkialla muualla peräjälkeen, vai yritetäänkö jotain muuta ja miten, tai miksi. Eurooppalaisina meillä ei ole hirveästi varaa kritisoida tai nostella nokkaamme sen jälkeen miten hienosti olemme eri mantereilla "sopeuttaneet" paimentolaiskulttuurit tai alkuperäisväestöt.  Ennenkaikkea paimentolaiset ovat täälläkin köyhintä osaa väestöstä. Kaikessa siinä upeassa kauneudessaan, joka yleensä näytetään, pelkästään, turistioppaissa. Suurin ongelma täälläkin on maanomistus. Ei ole enää juurikaan maita, joita ei omista kukaan, ja paimentolaisten näkökulmasta ei ole olemassa maita joita omistaa kukaan. Paimentolaisilla ei ole käsitettä maanomistukselle ja yhteiskunnalla ei ole käsitettä maalle, jota ei omisteta. Ja yleensä kun maan omistaa joku, sitä ei silloin käytä kaikki muut.

Maasai mies laumoineen "auto"tiellä

Lähetysseura tekee loistavaa työtä Morogorossa Maasaiden parissa, jossa mm. perustetaan esikouluja lapsille heidän omalla äidinkielellään. Kaikki byrokratia saadaan sivuutettua, sekä korruptio pääasiassa vältettyä, sillä kyläläiset saavat itse toivoa kouluja ja tällöin he maksavat yhdessä opettajan palkan. Opettaja saa koulutuksen Lähetysseuran kokeneelta, loistavalta opettajalta ja viime kädessä lapset opetusta omalla kielellään ja kylä koulun omilla ehdoillaan.


Tässäpä tätä ajatuksen tynkää loppuviikoksi, luudan ja kadun varresta.
Saimme myös tänään mukavan viestin Rainbow schoolilta, sekä terveiset heidän kuulumisistaan. Kovasti meitä siellä odotellaan. Lushoton ja Pieksämäen välillä tapahtuu mahdollisesti opiskelijavaihtoja 2014, suunnittelu on aluillaan mutta me olemme varovaisen innostuneita jo nyt!

Mukavaa viikonloppua kaikille.

- K

Juhlahumua

Tervehdys kaatosateesta Morogorosta! 

Tänään oli juhlinnalle aihetta. 

♥ Nappi 1 vee ♥

Hongera! Onnea! Congratulations!

Napin syntymäpäiviä vietettiin juhlavissa tunnelmissa, asiaankuuluvasti, sateisessa Morogorossa.

Vieraille tarjolla oli pepsiä ja keksejä. Juhlakalulle oli vettä sekä kylän parhaalta teurastajalta aamulla ostettua raakaa naudanlihaa. Lahjaksi yksivuotias sai pikkuautoja, vanhoja muovikorkkeja sekä tuoreita luita.

Juhlinnan jälkeen juhlakalu painui ruokalevolle.

Ihmisväellä on huomenna toinen Swahilin kielen koe, joten tämä päivitys on valitettavan lyhyt opiskelukiireen vuoksi. 

-K