Kielikoulun aloitusta ja opetusmenetelmiä

Habari za jioni ndugu! 

Kielikoululle on kotiudutte kaikki omilla tahoillamme. Koira ehkäpä parhaiten. Kielikoululla on suuri piha ja pitkät käytävät, joilla juokseminen taitaa olla parhaat koskaan koiramme kohtaamat asiat. Myös erinäiset ötökät maistuvat välipalana. Chakula vizuri. 

Näkymä olohuoneesta/ruokapöydästä

Meillä ihmisillä on, erityisesti minulla, on vielä hieman totuttautumista kohtaamisiin luonnon kanssa vol. Afrikka. Äskettäin tuijotin silmiin uhkailevaa hämähäkkiä (se nosteli etutassujaan tai jalkojaan, miksi niitä kutsutaankin ja väristeli hampaitaan). Tämän seurauksena kävimme karvaisen vieraamme kanssa lyhytsanaisen keskustelun. Ilmeisesti minä yllätin herra hämähäkin touhuistaan yhtä pahasti kuin se minut teekupin ja kirjan ääreltä. Lupasin olla hyökkäämättä jos sekin lupaa omalta osaltaan perääntyä. En suinkaan ole sitä mieltä, että itselläni on suurempi oikeus olla olemassa kuin kyseisellä otuksella, joten Petruksen avustuksella ystävämme saatettiin ulos jatkamaan puuhiaansa.  

Näkymiä olohuoneesta

Asuntola on asuntola. Ei tämä viiden tähden hotellia lähentele, mutta vettä tulee, sähköt toimii suurimman osan ajasta ja ruokaa saa säännöllisesti. Toisten Lähetysseuran työntekijöiden tokaisemana sain kuulla, että Tansania ei ole varsinaisesti ruokakulttuuri. Ruokaa syödään nälkään, ei sitä aleta turhaan maustamaan. Sellaista se juuri onkin. Perusruokaa. Tosin tänään saatiin iltapalaksi lettuja ja hedelmiä, joka oli erinomaisen iloinen yllätys.  Olemme myös hankkineet ensimmäisen Tansanian omaisuuttemme. Tuliterän vedenkeittimen. 

Ylpeytemme!

Jos aiemmin sanoin, että olen säästynyt hyttysiltä yllättävän hyvin, tilanteessa on Morogoroon saapumisen jälkeen tapahtunut dramaattinen mutta toki odotettavissa ollut käänne. Täällä niitä pirulaisia on ja ne pistävät. Oli myrkkyä tai ei. Muutoin meille kuuluu rauhallista. Salama sana. 

Makuuhuoneen työpöytä

Kielen opetus alkoi tänään. Opiskelemme swahilia 5 päivänä viikossa. Aamutunnit ovat 8- 10.00, seuraavat 10.30- 12.00 ja iltapäivällä opiskelu jatkuu 14.30 - 16.00. Opettajat ovat mukavia, mutta opetus on aikalailla vastaavaa kuin Suomessa on varmaankin (oletettavasti, itse en ole silloin vielä ihan syntynyt) ollut noin vuosisata sitten. 

Kielioppikirja

Ensin hoetaan yhdessä 25 kertaa "banaani on hedelmä" ja sitten opettaja kysyy mikä banaani on? Jotta en päädy kuulostamaan koppavalta tai nokkavalta, on mainittava heti, että kyseinen koulujärjestelmä on kokolailla nuori instituutiona. Opettajien koulutus kestää yleensä muutamasta kurssista maksimissaan parin vuoden kandin tutkintoon. Tai jotakin siltä väliltä, jos sitä ylipäänsä läheskään kaikilla on. Meitä opettaa, väsymättömästi kysymyksiini vastaileva nuori mies, joka on ollut töissä harjoittelijana täällä 3 viikkoa. Hän meinasi pudota tuolilta kun sanoin, että Suomessa opettajankoulutus kestää yleensä n. 5- 7 vuotta.  Siis miksi? Käsite pedagogiikka tai didaktiikka tekevät vasta tuloaan. 

Sunnuntain Sunday News lehdessä oli uutinen valtakunnallisesta koulutestauksesta. Neljännen luokan oppilaille järjestetään kansallinen seulonta  opituista asioista. Noin 60 % oppilaista ei päässyt testistä läpi, tai kuten asia englanniksi ilmaistiin: Failed miserably. Tänään lounaalla yritin kysyä mistä uutisissa on kyse, koska jutussa ei oltu juuri mittauksen taustoja selitelty tai tuloksiakaan. Vastaus närkästyneeltä secondary schoolin opettajalta oli, että ongelma on Tansanialaisissa oppilaissa. They are not serious and they are lazy. Ja heti tähän hengenvetoon painotan (jottei minua tulkita väärin), että kyseessä on mukava ja hyvin älykkäältä vaikuttava mies. 

Kyseessä on vielä ilmeisen vallalla oleva käsitys oppimisesta ja opettamisesta tiedonsiirtona. Opettaja siirtää tiedon ja oppilaat sen omaksuvat jos vain tahtovat. Motivaatio on sisäsyntyistä ja tulee tulla lapsista. Puhuimme aiheesta koululla vieraana olevan vanhemman Kanadalaismiehen kanssa, joka oli ollut seuraamassa lastentarhan opetusta. Hän oli jostain kumman syystä sitä mieltä, että se että opettaja hokee 50 kertaa (koko oppitunnin ajan) Moja, Moja, Moja, Moja, Moja (= Yksi), ja opiskelijat toistavat sitä, ei ole motivoivaa tai lapsen omaa ongelmanratkaisukyvyn kehitystä tukevaa. Opettajilla on myös Tansaniassa verrattain huonot palkat, täälläkin kyseessä on siis k"utsumusammatti". Viime vuonna opettajat olivat menneet lakkoon palkkojensa puolesta (palkoista esimerkkinä useilla opettajilla ei ole mahdollisuutta kulkuneuvoon vaan he kävelevät tolkuttomia matkoja töihin, monilla on myös toinen työ, jotta he pystyvät elättämään itsensä). Lakko oli lopetettu hallituksen päätöksellä ja opettajat pakotettu voimakeinoin takaisin töihin, palkkoja nostamatta. 

Opiskelutunnelmia makuuhuoneesta

Kuten varmaan ilmi jo kävikin, monipiippuinen juttu. Kuten opetus yleensäkin. Se on varmaa, että opettajat täällä ovat aivan yhtä motivoituneita kuin muuallakin, tai ainakin suurin osa (kuten muuallakin). Opettaminen on varsinkin täällä kutsumusta vaativaa ja rankkaa (80 oppilaan luokka ei ole mikään ihme). Uskon kuitenkin, että myös oppilaat ovat täällä yhtä motivoituneita kuin muuallakin,tarvitaan sitä hidasta muutosta asenteissa ja sen myötä menetelmissä, joka koulutuksen kohdalla vie aina oman aikansa. Sekä paljon työtä.

Sitä täällä riittää. 

Ihminen on ihmiset. 

Siispä huomenna innolla hokemaan seuraavaa lausetta, jotta jossakin vaiheessa päästään puhumaan niistä merkityksellisistä asioista. 

Paljon on tekemistä ja  niin hirveän paljon annettavaa. 

Tähän voi taas todeta, että suomalainen opetusjärjestelmä heikkouksineenkin on melko pitkällä. Minulla on ollut valtava onni saada ohjausta oman alani ehdottomilta huipuilta. 

Asante sana!

-K

Arusha-Lushoto-Arusha-Morogoro

Ensinnä pahoittelut, ettemme ole ehtineet päivittää aikaisemmin kuulumisia tänne saapumisen jälkeen, mutta voin rehellisesti sanoa, että ensimmäiset kaksi viikkoa on ollut aikamoista haipakkaa.

Lähdimme pari päivää Tansaniaan saapumisen jälkeen tutustumaan tulevaan kotikaupunkiimme Lushotoon. Tilanne oli kaikin puolin varsin jännittävä, koska emme tienneet yhtään etukäteen millaisesta paikasta olisi kysymys. Olimme kuulleet paljon hyvää Lushoton luonnosta ja ihmisistä, mutta todellisuus selviäisi meille vasta perillä.

Matkan aikana katselimme maisemia, ja jossain vaiheessa osoitin autokuskille horisontissa näkyvää korkeaa vuorta ja totesin, että onpas siinä korkea vuori. Kuskimme hymyili takaisin ja vastasi, että:

"Yes it is Kilimanjaro"

Eli silmäni eivät erehtyneet, vaan kyseessä oli koko maanosa korkein vuori.

Niin sanotusti maan kamaralla Mombossa meitä odotti Suomen Lähetysseuran KYT-koordinaattori Jyri Kemppainen, joka saattoi meidät Lushotoon. Matka Mombosta ylös vuorille oli jo itsessään kokemus. Kartan mukaan välimatkaa olisi kivenheiton verran, mutta todellisuudessa se kesti noin tunnin pelkkää ylämäkeä.

Seinäjoen lakeuksilta ponnistaneena ympäristömuutos oli melkoinen, kun katselin auton ikkunasta Usambaran vuoristoa. Parhaimmillaan pudotusta saattoi olla lähes kilometrin verran ja tie mutkitteli pitkin vuorenrinnettä.

Varsinainen vierailupäivä alkoi tutustumisella Lushoton Luterilaisen kirkon keskustoimistoon, joka käytännössä vastaa Rainbow Schoolin hallinnollisesta puolesta. Tämän jälkeen siirryimme Rainbow Schoolin yliopettajan hoiviin, joka vei meidät tutustumaan varsinaiseen kouluun.

Siirryimme noin 30min vielä ylemmäksi vuoristoon, jossa toimii piskuinen ja eläväinen Rainbow School kanalalla varustettuna. Kehitysvammaisten koululta lähdimme kohti lastenkotia, joka sijaitsee lähes korkeimmalla mahdollisella paikalla koko Lushoton alueella.

Lastenkodin välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös tuleva kotimme. Kodistamme tulee tosi kiva, kunhan saamme sinne vähän huonekaluja, teemme tai paremminkin toteutamme pienen remontin ja kaikista tärkeimpänä; saamme terassikalusteet. On meinaan semmoinen maisema Koskimiehen kuopuksella nauttia aamukahvia, että kaikella kunnioituksella Alvar Aaltoa kohtaan, mutta Lakeuden Risti jää kyllä nyt toiseksi.

Kaikin puolin kokemus oli todella positiivinen ja tällä hetkellä odotamme vain mahdollisuutta muuttaa Lushotoon tai tarkemmin sanoen Irenteen ja aloittaa työt.

Lushoton reissuun kuului myös vierailu paikallisessa yliopistossa, joka tarjoaa ainoana korkeakouluna Tansaniassa erityispedagogiikan kandin koulutusohjelmaa. Ruokailtuamme ensin yliopiston rehtorin kanssa,  pääsimme osallistumaan erittäin perusteelliselle, lähes kolme tuntia kestäneelle, kiertokävelylle kampusalueella, jonka aikana Kirsi oli menettää tajuntansa kuumuudessa ja itse poltin niin poskipäät kuin niskan.

Lushotosta palasimme takaisin Arushaan ja osallistuin itse swahilinkieliseen jumalanpalvelukseen. Osallistumiseeni vaikutti erityisesti ammatillinen puoli, joten menin tutustumaan paikalliseen musiikkikulttuuriin sekä kuuntelemaan swahilinkieltä. Samalla reissulla sain myös ensimmäisen paikallisen ystävän, nimittäin 6-vuotiaan Joylinin.

Jumalanpalveluksessa kerätään kolehti, mutta mikäli rahaa
ei ole antaa, niin paikalle voi tuoda erilaisia tuotteita,
jotka sitten huutokaupataan jumalanpalveluksen jälkeen.
Tuotteista saatu maksu sijoitetaan kolehtiin.
Kuvassa myynnissä seitsemän kananmunaa, jotka
myytiin lopulta 5000Tsh (n. 2,5e) hintaan.

Menneen viikon ohjelma koostui pääosin Suomen Lähetysseuran työntekijäpäivistä, joita vietimme Arushassa. Ennen varsinaisia työntekijäpäiviä vietimme yhden aamupäivän uintiretkellä luonnonlähteessä lähes keskellä ei mitään. Ajomatka lähteelle oli kuin Ace Venturasta maasai-paimentolaisten paimentaessa karjaa tien vierustalla. Aavikon keskeltä löytyi valtava "pusikko", jonka uumenista paljastui elokuvamainen maisema.

Työntekijäpäiville osallistui kaikki tällä hetkellä kentällä olevat suomalaiset lähetit, jotka työskentelevät Itä-Afrikan alueella. Tutustuimme näin ollen kerralla kaikkiin kollegoihin ja vietimme rentouttavat  kolme päivää miellyttävässä ympäristössä Moivarassa Arushassa. Tai oikeastaan itse vietin miellyttävät kolme päivää Kirsin nukkuessa vatsataudin ja kuumeen kourissa.

Paikalle sattui myös Maasai-vartija joka ei ollut koskaan nähnyt mitään niin hienoa kuin suomalainen taskulamppu. Sitä ihmeteltiin yömyöhään yhdessä. Miten se voi toimia kahdella patterilla ja olla noin kirkas kun hänen lampussaan on valtava akku eikä silti näe juuri mitään. Jos kyseessä ei olisi ollut meidän ainut taskulamppu olisimme harkinneet sen luovuttamista.

Perjantaina paketoimme työntekijäpäivät ja otimme suunnaksi Morogoron ja kielikoulun. Tätä ennen noudimme Napin koirahoitolasta, jossa tämä arjen suuri sankaritar oli viettänyt työntekijäpäivien ajan. Nappi oli saanut paljon uusia ystäviä, mutta hieman arveluttavalla tavalla, sillä koirahoitolan pitäjä käytti koirastamme muun muassa termiä The Queen. Ensimmäisenä iltana saimme viestin koirahoitolasta, että Nappi on pomottanut muita pentuja ja istui päivän päätteeksi yövartijan syliin kuuntelemaan radiota.

Napulaisen kamuja koirahoitolasta.

Matka Arushasta Morogoroon oli alkujaan suunniteltu kaksipäiväiseksi ja perjantain ohjelmassa oli 400km rykäisy. Reissaaminen tyssäsi heti kättelyssä saatuani matkaseurakseni erittäin viheliäisen ruokamyrkytyksen. Makasin Napin kanssa takapenkillä ja yritin olla ajattelematta huonoa oloani. Kaksi kertaa onnistuin nielemään suun kautta ulos yrittävän aamupalani takaisin, mutta kolmas oli liikaa.

Turvallisuussyistä täällä on heti ensimmäisestä päivästä alkaen painotettu, että aina on oltava auton ovet lukossa. Näin oli myös siinä vaiheessa, kun pyysin vaimoani pysäyttämään auton tien reunaan. Vesi alkoi valua silmistäni ja tunsin kehossani, että aikaa oli todella vähän. Revin kahvasta muutaman kerran tuloksetta ja viimeisenä näkynä näin takaoven lukon. Liian myöhään.

Tämä pikantin dijon-sinappimaisen vivahteen autoomme tuonut pieni onnettomuus pakotti keskeyttämään matkan noin 200km ajon jälkeen ja yövyimme lopulta Samessa.

Aamulla lähdimme siis suunniteltua aikasemmin jatkamaan matkaa. Onneksi edellispäivän pahoinvointi oli taakse jäänyttä ja noin kahdeksan tunnin jälkeen pääsimme perille.

Morogoro - Here we are

Kielikoulun asuntola koostuu kahdesta pienestä huoneesta ja vessasta, joka tulee olemaan kotimme seuraavat neljä kuukautta. Kirsi päätti pistää hommat kuntoon ja pienellä sisustamisella asuntomme sai kotoisan ilmeen. Toiminnantäyteiset kaksi viikkoa takana. Nyt vuorossa Morogoron haltuunotto ja kielen opiskelu.

-P

Matkustusta ja Arusha

Habari gani za leoni!

Perillä ollaan ja lämmintä on.

Kentällä oli melkoinen kiire. Matkatavaroita oli liikaa, Petruksen kitaran saaminen kyytiin ja koira toivat oman pikantin lisänsä lähtöselvitykseen, plus viisumiselkkaus.

Lennolle pääsemisessä oli tosiaan muutama mutka matkassa, kuten  se, että viisumin saadakseen tulee olla paluulippu olemassa, joita meillä ei tietenkään ole. Asia onneksi onnistuttiin selvittämään vuolaalla selittämisellä sekä työsopimusten näyttämisellä.

Vihdoin liput kädessä

Sitten juoksujalkaa rahan nouto a 50 dollaria per naama viisumia varten Tansaniassa. Seuraavaksi koneiden tullaaminen. Sitten turvatarkastus ja vihdoin kahville (sille suomalaiselle versiolle. kts. selitys myöhemmin). Tämän jälkeen rahan nostaminen mukaan sekä jotakin mukaantuomista ja sen jälkeen olikin jo aika hypätä koneeseen.

Hienoista käsien tärinää oli havaittavissa tässä kohden. 

Viimeiset Suomen tunnelmat vähään aikaan

Koiran kanssa matkustus oli yllättävän stressitöntä, mitä nyt pidemmällä lennolla koiran hermot olla kassissa paikoillaan alkoi olla suhteellisen piukealla. Muutoin matka meni ihan rauhallisesti.

Nappi vauhdissa kentällä

Istanbulin tungosta

Lennot menivät miellyttävästi, vähän turbulenssia oli mutta ruoka oli hyvää, ja palvelu oli hyvää. 

Perille saavuttiin noin neljältä yöllä. Kilimanjaron kenttä oli pieni ja proseduurit monimutkaiset. 

Meitä oli vastassa Emmanuel jonka kanssa ajoimme sysimustan Tansanialaisen yön läpi Kilimanjaron kentältä noin tunnin matkan "pohjoisen pääkaupunkiin" Arushaan. Aamulla näkymät olivat suhteellisen kaukana siitä, mistä vuorokausi sitten lähdettiin. 

Yöyimme ensimmäisen yön hotellissa keskustasta, kunnes kuulimme viestin, että koiran kanssa ei voi olla hotellissa. Tämä ilmeisimmin johtuu siitä, että suurin osa Tansanialaisista on allergisia koirille. 

Viidentoista minuutin hätäpakkauksen jälkeen kamat kasassa ja matkalla lähiesimiehemme kotiin.

Näkymä hotellihuoneesta aamulla

Tänään olen ehtinyt tutustua kaupunkiin hieman enemmän (Petrus on viettänyt päivänsä kipeänä, eli nukkuen). Eilinen  meni lähinnä kummastellessa. 

Tilannetta voisi kutsua Suomesta tulleelle, kaikkien aistien häkellyksenä. Ääntä, liikettä, hajuja, valoa ja kaikkea on enemmän. Infrastuktuuri on täysin erilainen (jos kyseistä sanaa on täällä relevanttia edes käyttää), savimajan vieressä voi olla rakennettu lasi-ikkunainen  kerrostalo. 

Arushan keskustan Clock tower

Kaiken kaikkiaan meitä on kohdeltu loistavasti ja alku on sujunut pienistä taka-ikuista huolimatta hyvin.

Minä osaan tervehtiä idoottimaisesti Swahiliksi enkä juuri muuta, mutta sekin näyttää vähän auttavan. 

Tällä hetkellä todella odottaa kielikoulua, ettei joudu aina seisomaan vieressä kuin lapsi "mitä se sanoo, mitä se sanoo?"

Rakennukset on matalia ja pääasiassa sellaisia, ettei niitä varmasti pohjoisemmilla leveyksillä juuri näe. Puuhökkelin kyljessä voi lukea Pepsi ja savimajat toimivat kauppoina. Paikalliset naapurit kokkaavat illallista avotulelle talojensa edessä ajaessa ohi  ja katu on sellaista kuoppaa, että on vaikea ensi hätään uskoa kyseessä olevan tie. Elämä tulee heti iholle. Parasta siis hypätä mukaan! 

                         

Huomenna kohti Lushotoa heti aamulla. Pysähdys on luvassa Moshissa, josta saa esimiehemme mukaan loistavaa kahvia. Sinne siis. Sen sanon viimeiseksi, että kahvi todella on täysin eri luokkaa kuin Suomessa. En tiedä voiko Suomessa enää puhua kahvista samalla sanalla.  Täytyy keksiä jokin muu sana kuvaamaan sitä. 

Lisää päivitystä Lushotosta, tai sen jälkeen riippuen nettiyhteyksistä. 

Tekstiviestillä tavoittaa tällä hetkellä parhaitenjoson akuuttia asiaa. 

Kwa heri! 

-K

Lähdön alkua

Heissan, 

Porvoonkadulle sanottiin eilen siivousurakan jälkeen hei heit  ja suunnattiin ensimmäiselle etapille hotelliin.

Koti pakattu

Nyt sitä sitten oleillaan loskan keskellä räntäsateisessa Helsingin keskustassa Omena hotellissa Yrjönkadulla.
Ruokavalio on viime päivät koostunut pikakahvista ja valmisruuasta. Petruksen flunssa alkaa ilmeisesti olla pikkuhiljaa hellittämässä.

Ylpeä ja hurja vahtikoiramme

Koira luulee enenevissä määrin, että sen tehtävänä on vartioida kun muut nukkuvat. Tämä taas tarkoittaa, että ihmiset ovat väsyneitä ja koira on väsynyt mutta kovin ylpeä kun kukaan ei hänen erinomaisen vartiointinsa ansiosta ole edelleenkään hyökännyt.

Tunnelmia hotellilta

Laukut on punnittu noin satakertaa ja tavaraa siirrelty niin monesti laukusta toiseen, että en usko kenelläkään olevan enää selkeää käsitystä siitä mitä meillä on mukana ja missä laukussa, mutta eiköhän se selviä perillä, mitä sieltä löytyy.

Tavarakasoja 

Nyt syömään Virgin Oiliin (Petrus lupasi tarjota :) ja sitten henkisesti valmistautumaan lähtöön. 

Kysymys joka on ollut kaikkien huulilla ja siihen vastaus ennen lopetusta. 

"joko jännittää?" = No ei oikeastaan, en vielä tajua tästä yhtään mitään. Ehkä sitten kentällä ymmärrys siitä, mihin todella on päänsä pistänyt, laajenee.

Adios amigos! 

-K

Julkkistelua

Petrus Kirkon Ulkomaanavun lyhythaastatteluosiossa: http://www.kirkonulkomaanapu.fi/fi/ylanavigointi/materiaalit/tekoja-lehti/?id=644 (sivu 2)

Check it out!

Koti-ilta?

"Tänään aion löhötä kotona ja kattoa telkkaria", sanoi rakas vaimoni.

No mitä muutakaan täällä voi enää tehdä? Olemme juuri palanneet 30 tuntia kestäneeltä muuttoreissulta ja ilahdutimme vanhempiamme toimittamalla omaisuutemme näiden rakkaiden ihmisten nurkkiin. Ei kestä kiittää!

Asunnon paketointi alkoi luonnollisesti valitsemalla ne tavarat, jotka lähtisivät kohti Tansaniaa rahtitynnyreissä. Omalla kohdallani tiukan seulan läpäisivät lelurumpu, PSP + pelit ja Verkkokauppa.comin halvimmat midi-kiipparit.

Tämän jälkeen pakkasin tavaroita muuttolaatikoihin, kunnes totesin että:

"Nyt riittää."

Ja loput omaisuudestani löytäneekin itsensä tavaroiden taikamaailmaan.

Niemisen perheen esikoinen oli onnellinen ajaessaan noin 1000km lumisateessa koiramme vahtiessa tämän jokaista liikettä etupenkillä aiheuttaen valtavia paineita.

Mutta lopulta homma hoidettiin kunnialla, ehkä lievän vilustumisen pikantilla maulla höystettynä, ja ensinnäkin olemme hengissä takaisin kotona. Kiitos ja kumarrus Niemisen esikoiselle loistavasta duunista ja avusta!

Nyt vaimoni sitten haluaa viettää koti-iltaa kanssani television parissa. Se ei ole ainoastaan loistava idea, vaan myös ainoa asia, mitä tässä taloudessa enää voi tehdä. Ainakin siihen saakka, että Seppälän ainokainen tulee hakemaan television pois.

Vaimoni muuten nukkuu kuvassa kauneusuniaan koiran kanssa. Meillä on enää petauspatja, vähän sähköä ja TV.

Loppuun vielä haluan osoittaa kiitokset kaikille niille henkilöille, jotka pääsivät käymään viime lauantaina läksiäisissä! Olemme tällä hetkellä hyvin juhlittuja ja väsyneitä matkaanlähtijöitä.

-P

Väitöstutkimusta ja alkuperäislajeja

Hujambo! 

Ninaitwa Kirsi na mimi ni Mwalimu, ninasome Kiswahili pia lakini kidogo sana. Siinä oli kaikki suurinpiirtein mitä osaan tähän mennessä. Lisäksi osaan sanoa Asante ja Karibu, Kwaheri ja Tutaonana Baadaye sekä Bei Gani (=mitä maksaa, tärkein tähän mennessä). Rahasta puheenollen huomasin, että n. 2000 shillingiä on 1 euro. 

Eli 10 000 Shillingiä on n. 5 euroa. Ota kymppitonni ja  hae kupit kahvia! 

Aamupalaa

Maanantai-aamu meidän residenssissä alkoi koiran raivoamiseen naapurin muuttajille.

Meidän muutto onkin sitten huomenna.

Viikonloppuna vietimme ihanat viralliset, viimeiset läksiäiset, joissa kävi hurja määrä porukkaa. Käsittämätöntä, että meillä on niin paljon ystäviä. 

Tämä viikko minun osalta (tai siis toisinsanoen kaikki muuton yli  jäävät minuutit) on uhrattu väitöskirjapuuhille. Tällä hetkellä luen Basil Bernsteinin Class, Codes and Control teosta vol. 3 Towards a theory of Educational transmission. Torstaina on tapaaminen Jarkko Hautamäen kanssa aiheesta. Jotenkin toivoisin, että saisin alkuperäisin aiheeni erityisopetuksen koulutuspoliittisesta muutoksesta siirrettyä konseptina Tansaniaan. Toki siis sisältö on täysin eri, mutta intressiryhmä sekä verkostovaikuttajien tarkastelu voisi nähdäkseni olla siellä vielä kiintoisampaa kuin suomessa, ottaen huomioon kaikki NGO ja mission organisaatiot. Kriittisesti tarkastellen aihe on kuitenkin jossain määrin huono, koska tulen itse olemaan osa tätä verkostoa toiminnallisesti, ja mielestäni oman toiminnan objektiivinen havainnointi on mahdottomuus. Toki jos ksyeessä on jokin elämänkerrallinen tutkimus asetelma on eri, mutta tässä tilanteessa en näe tässä vahtoehdossa suoranaisesti, ainakaan muokkaamatta, mitään järkeä. 

Paikallista instituutiorakennetta 

Opiskelututtuni ehdottivat suoraan Case-tutkimusta niistä organisaatioista, joissa toimin/toimimme, mikä on oikeasti todella hyvä idea, itselläni on vain yleisesti ottaen tapana tehdä asioita monimutkaisia, hankalia ja maailmaa syleileviä. Jarkko Hautamäki taas ehdotti aiemman aiheeni siirtämistä ja "frameworks of schooling" rajankäynnin säilyttämistä näkökulmana, mutta ottamalla mukaan uuden näkemyksen "learning by borrowing", joka on noussut erityisesti PISA- tutkimusten myötä uudelleen tapetille. Mitä me siirrämme koulutuksellisesti vähemmän kehittyneiden maiden opetusjärjestelmiin ja onko mahdollista nähdä institutionaalisesti jonkinlaista "path dependencyä" sen mukaan minkämaalainen esim. järjestö alueella on perinteisesti/ viimeksi toiminut? 

Jos jollekin heräsi ajatuksia, on tttuja alueella koulutustehtävissä, jne. vinkkejä otetaan mielellään vastaan!

Partureiden aatelia

Viime viikonloppuna saimme kuulla, että alueella on paljon alkuperäislajeja, joita ei ole muualla.Tai siis olemme kuulleet jo aiemmin, mutta en ole ehtinyt perehtyä aiheeseen sen kummemmin. Nyt perehdyttyäni huomasin, että ei tietenkään mitään hauskoja ja sympaattisia kuten panda, tai gepardi tai joku söpö apina vaan pelkkiä käärmeitä, liskoja ja hämähäkkejä. Charming. Ihanaa, katso kulta kun se on söpö: 

Käärmeharrastajien suosikki. Noin metrin mittainen Usarambas eyelashes Kobra. Erittäin agressiivinen ja hyökkäävä. Kivaa. 

Usambaras Baboon Tarantula on kyllä mun suosikki. Hämähäkkiharrastajien aatelistolajeja, harvinainen, elää vain meidän kotinurkilla (ofcourse). Noin meidän koirankokoinen, aikuisena 6 inches eli noin 10 senttiä tai enemmän. 

Erityisen agressiivinen, ei varoita vaan hyökkää suoraan. Tykkää piileskellä asioiden alla. Kivaa. 

Ja viimeisenä ainut hauskannäköinen (ja käsittäääkseni ei myrkyllinen) ystävä, joka sanoo kuvassa päivää. 

Usambaras Chameleont, joita on ilmeisesti alueella paljon, koska kaikilla turisteilla on niitä joka kuvassa käsissään. 

Vielä perään aamun terveysjuomat, joilla on hyvä aloittaa tämä virallisesti viimeinen viikko talven keskellä!

Näin yöllä unta, että opin puhumaan sujuvasti Swahilia kuukaudessa. 

Mikäs tässä ritariässä. 

- Kirsi

Joko, joko, joko?

Heissan, 

Viime viikko on kulunut enemmän ja vähemmän pakkausrumban loppuun viennissä. Eilen pääsi onneksi vanhojen työkavereiden kanssa syömään, mikä oli mukava breikki tämän viikon muuttopuuhille ja stressaukselle.

Koira on täysin uupunut ja meillä lihakset jumissa, mutta tänään, vihdoin ja viimein, rahtia ollaan vihdoin tulossa noutamaan, tarkalleen ottaen 15 minuutin kuluttua.
Nappi odottaa lähtöä jo kuin kuuta nousevaa, ja minä näen painajaisia siitä, että päädymme Timbuktuun, kännykkä tippuu lentokoneesta mereen, saan malarialääkkeestä psykoosin ja alan näkemään kuolleita ihmisiä tai myöhästymme koneesta.

Odotusta 

Kun elämä täytyy saada mahtumaan yhteen tynnyriin ja kahteen pahvilaatikkoon, on luvassa hienoisia logistisia pulmia (jokainen voi yrittää kotonansa miten omat tavarat mahtuisi :)

 Myös Turkish Airlinesin kitsas 20kg raja matkalaukuille meinasi aiheuttaa itkun tirskahduksia, jonka seurauksena pakkasin korkokenkäni tynnyriin kuplamuovissa. Tämä oli Petruksesta huvittavaa, mutta perustelen toimintani sillä, että ne ovat kalleimmasta päästä maallista omaisuuttani, enkä todellakaan suostu uskomaan, että muka Afrikassa ei voi kävellä korkokengissä. Minun mielestäni tämä asia on loppuun käsitelty. Jos on voinut kävellä kooroissa jo useamman vuoden 20 cm hangessakin niin varmastikaan hiekkatie ei ole ylitsepääsemätön este!

Talvisaappaani sekä muutamat kävelykengät jätin silti järkisyistä kotiin (vaikka mietin kyllä kauan, kuinka todennäköistä on, että vuoristossa sataakin yhtäkkiä lunta, enkä ole varautunut siihen?)

Kotiin jääviä kenkäraukkoja 

En tiedä, oliko pakkauslistamme muutenkaan järkevimmästä päästä. Oma pakkaukseni tapahtui ainakin suhteellisen pitkälle fiilispohjalta. Peruskotitaloustarvikkeita saa mistä tahansa, mutta minun piirtämisen anatomiakirjaani (joka painaa kuin synti),  eikä kuluneita lempikirjojani, huuliharppuani, piirustuskyniäni, Marimekon pöytäliinojani, ihanaa vanhaa nahkatakkiani, Pura Lopezin mokkakenkiäni, tai kulunutta muumimukiani, ei muualta saa, tai ainakaan se ei ole sama asia. Yhtään sama asia.


Toki suuri osa minun tavaroistani koostui työpapereista ja kirjallisuudesta. Lisäksi matkaan mahtui monella kympillä kyniä ja kumeja jne. "koulu" tavaraa lapsille. Ja tietysti kielikirjat ja pakollinen Lonely Planetin matkaopas.

Matkakirjallisuutta

Nappi on osallistunut pakkaukseen änkeämällä joka välissä kassiin sekä  kaivamalla ja purkamalla tavaroita. Tajuttuaan, että nämä tavarat nyt ovat lähdössä, se on istunut varmuuden vuoksi vuoron perään joko omassa matkakopassaan (missä se ei Ikinä ole vapaaehtoisesti) tai minun matkalaukussani, jotta ei varmasti jää matkasta.

Napille on ostettu myös työmatkoja ajatellen omat turvavyöt, joista se on todella ylpeä. Uskon myös, että meidät nauretaan perillä pystyyn paikallisten toimesta, kun yleisesti siellä tuskin ihmisetkään vaivautuu turvavöitä käyttämään ja meillä on sellaiset koirallekin. Ihan sama. 

Koiran turvavyöt

 Joko, joko joko joko joko joko jooookooo lähdetään?

Alkaa itsestäkin tuntua , että on jo unohtanut miksi tässä ylipäänsä pakataan ja nukutaan lattialla ilman sänkyä. Mutta nyt siis enää viikko. Toisaalta voisi lähteä jo tänään, toisaalta tuntuu, että mitä ihmettä: Pitääkö meidän viikon päästä olla lähtökunnossa?

Osoite perillä

Näkymät perillä: Irente, Lushoto 

Tsau, ja palataan asiaan viimeistään ensi viikon lähtötunnelmissa Omena hotelli Yrjönkadulta! 

-Kirsi