T kuten Terve!
Täällä on ollut paljon puhetta Outreach-ohjelmasta ja sen
työnkuvasta. Pureuduttu sen onnistumisiin ja ongelmiin, ja avattu samalla elämää
Tansaniassa sitä kautta. Mutta yksi pelikenttä on jäänyt vähän taka-alalle,
nimittäin oma varsinainen työni lasten parissa.
 |
| Sokeiden koulun oppilaat soittamassa koskettimia. |
Toimin siis musiikinopettajana / liikunnanohjaajana /
terapeuttina / isoveljenä / taideopettajana Irenten Rainbow Schoolissa,
sokeiden koululla ja lastenkodissa. Lisäksi käyn vetämässä viikottain taidetunnin
Magamban kylässä (n. 20km kotoamme). Siellä sijaitsee pieni koulu, jossa
opiskelee kymmenen kehitysvammaista lasta. Näiden ohessa toimin neuvonantajana sekä
Irenten nuorisokuorolle että Sekomun yliopiston kuorolle. Eikä tässä vielä
kaikki, vaan Irenten vanhemman polven kuoro toivotti minut tervetulleeksi
harjoituksiinsa, ja kyläläiset fundista opettajiin pyytävät yksityistunteja. Järjestän
myös musiikinopetusta Outreach-ohjelman puitteissa.
Kaikkinensa laskin, että tällä hetkellä käynnissä on
kymmenen projektia. Osa näistä aktiviteeteista on sellaisia, joita vedän täysin
yksin. Osassa taas minulla on aisaparina joku paikallinen opettaja, kuten kuoronjohtaja.
Sitten on näitä pienempiä projekteja, joissa toimin lähinnä tarkkailijana, annan
palautetta ja kerron kehityskohteita.
Kiirettä pitää ja kalenteri alkaa olla niin täyteen
buukattu, että hädin tuskin ehtii viettämään muutamaa vapaapäivää. Nyt vapaat
osuvat torstaille ja lauantaille, mutta tähänkin on tulossa muutos jo ensi viikolla.
Työpäivät venyvät parhaimmillaan kymmentuntisiksi. Usein
puikkelehdin pilkkopimeässä Tansanian myöhäisillassa koskettimet ja läppäri
kourassa kotiin duunista.
Mutta se on niin ihanaa, mahtavaa ja antoisaa työtä, etten
vaihtaisi mitään muuta pois kuin sen, että aurinko laskisi tuntia tai kahta
myöhemmin!
Tansaniassa on karsittu opetussuunnitelmasta lähes täysin
pois musiikki- ja taideopetus. Niinpä oppituntini sijoittuvatkin niihin kohtiin
päivästä, kun oppilailla ”ei ole muuta tekemistä”. Tämä nyt oli odotettavissa
oleva fakta, jonka kuulimme jo Morogorossa. Mutta fakta on myös se, että lapset
rakastavat musiikkia, fudista ja piirtämistä.
Opetusryhmät poikkeavat valtavasti toisistaan: Lastenkodissa
oppilaina minulla on yhteensä noin 30 nuorta naista, jotka opiskelevat
sairaanhoitajiksi. Rainbow Schoolissa ikähaitari on noin 5-17, kun kolmasosa
oppilaista on esikoululaisia. Sokeiden koululla ohjaan koulun kuoroa
parhaillaan ja käyn viikottain leikkimässä ja soittamassa esi- ja
alakoululaisten kanssa. Outreach taas täysin oma lukunsa.
Kysyntä ja tarve määrää usein sen tahdin, jolla edetään.
Tällä hetkellä valmistamme pikavauhtia Lastenkodin toisen vuoden opiskelijoiden
päättäjäisjuhlaan ohjelmanumeroita, ja sitten on pieni erikoisprojekti sokeiden
kanssa. Toisten ryhmien kanssa taas mennään ”polepole”.
Rainbown ja Magamban oppilaiden kanssa keskitytään lähinnä
kokeilemaan vähän erilaisia taputuksia ja rytmileikkejä ja haetaan vauhtia
vähän kauempaa. Se on molemmille osapuoli parempi niin, koska silloin
mielenkiinto säilyy, ja lapsilla on tarpeeksi aikaa sisäistää asioita. Ei
haittaa vaikka rytmi ei ota sujuakseen, vaan se tulee sieltä ajan kanssa.
 |
| Oikeat vastaukset: Cameroon, Dodoma, Ethiopia, Finland, Ghana, Arusha ja Hispania. |
Opetuksessa pyrin pitämään toiminnan sekä leikkimisenä että opettemalla
esimerkiksi nuottien lukemista.
Käytän eräänlaista hirsipuumenetelmää ilman
hirsipuuta, jossa lapset saavat sanoa yhden kirjaimen kerrallaan ja etsimme
erilaisia sanoja. Käytännössä sanat ovat valtioiden ja kaupunkien nimiä, joiden
alkukirjaimet muodostavat perusnuotit C, D, E, F, G, A sekä H.
Tänään vastaan tuli yksi Rainbown esikoulun oppilas, joka
nähdessään minut kantamassa koskettimia, huusi välittömästi:
”A kuten Arusha! D kuten Dodoma!”
Tärkeintähän on muistaa itse olla opetustilanteessa mahdollisimman
aktiivinen ja toistaa jo olemassa olevia sanan alkuja, kokonaisia sanoja ja
pelin sääntöjä. Useimmat eivät osaa lukea, sokeat eivät näe taulua, vaikka
osaisivat lukea, mutta kun pelin juju on selvä, niin jokainen lapsi haluaa arvata
yhden kirjaimen.
Nuotit sitten ollaan käännetty koskettimiin ja Rainbown
oppilaat ovat vuoron perään etsineet koskettimista jokaisen Arushan, Ghanan,
Cameroonin ja niin edelleen. Olen tavallaan tylsä opettaja, etten anna lasten
ainoastaan hakata ja paukuttaa soittimia, vaan yritän saada siihen jotain ideaa
taustalle.
Löysin Rainbow Schoolin varastosta koskettimet, mutta minulle
kerrottiin, ettei ne toimi. Asiaa tarkemmin tutkiessani kävi ilmi, että
muuntaja oli mennyt rikki. Käytännössä siis ehjät koskettimet, joista puuttui muuntaja.
Laitoin koulun pääopettajan ostamaan uuden muuntajan, ja nyt käytämme
jokaisessa kolmessa koulussa näitä koskettimia.
Otin koskettimet itsekkäästi haltuuni, jotta ne pysyy
ehjänä, mutta myös siksi, että vaikka koulut ovat erittäin tarkkoja
omaisuudestaan, niin mielestäni on hölmö tilanne, että yhdessä koulussa seisoo täysin
ehjät koskettimet käyttämättöminä, kun muut vain haaveilevat. Näin ollen ne
liikkuu nyt kaikkien koulujen kesken tasapuolisesti.
Se fakta, ettei kouluissa ole soittimia, näkyy myös lapsissa.
Erityisesti Rainbown kehitysvammaisissa. Teimme ensin pelisäännöt, ettei soittimia
saa kohdella miten sattuu. Näin ollen hakkaamisvietti on vaihtunut
kokeilunhaluun, kun lapset parhaansa mukaan yrittävät etsiä oikeita nuotteja.
Innostusta riittää ja pienikin onnistuminen tuntuu lapsista hienolle. Jokaisen
onnistumisen jälkeen oppilaalle annetaan isot aplodit, eikä pienet virheet
siellä täällä haittaa. Soittotaito tulee ajan kanssa. Tärkeintä on nyt, että
lapset saa tutustua soittimiin.
 |
| Magamban taidetunti tältä viikolta. |
Magamba tekee tässä poikkeuksen siinä, että siellä tarjoan
kaikenlaista musiikki- ja taideopetusta, ja tällä viikolla väritettiin
värityskirjan kuvia ja harjoiteltiin samalla aakkosia. Lapset värittivät kuvia
niin innoissaan, että lopulta kuvat loppuivat kesken. Yhden opettajan voimin
toimiva koulu on tilanteessa, jossa opettajalla ei ole mahdollisuuksia,
resursseja eikä ennen kaikkea välineitä opettaa mitään taiteeseen liittyvää.
Eräs oppilas teki minuun todella suuren vaikutuksen.
Pyörätuolissa istuva kehitysvammainen teinipoika, jonka kommunikointitaso on alhainen.
Annoin pojalle kuvan väritettäväksi, jonka jälkeen poika vahvisti ensin
ääriviivat ja alkoi sitten värittää. Lopputulos oli uskomattoman tarkka, eikä
väritys missään vaiheessa ylittänyt ääriviivaa. Värejä poika käytti ajatuksella
ja jokaisella värillä oli selvästi oma määrätty alue.
Kun kuva oli valmis ja kehuin pojan lahjoja maasta taivaisiin,
niin pojan isoäidin kasvoille tuli selvästi aito hymy ja ylpeys omaa
huollettavaa kohtaan. Tätä osa-aluetta tarvitaan erityisesti outreachin parissa,
eli vanhemmat kuulevat kehuja lapsistaan. Sille tulee ehkä vielä lisäarvoa
sillä, että sen sanoo joku yhteisön ulkopuolinen, mutta yhteisölle tuttu
henkilö. Meidän tapauksessa vielä eurooppalainen.
 |
| Ei kai kukaan ollut uskoa silmiään, kun kuva oli valmis. Lupasin itselleni, että toimitan tälle kaverille värit ja värityskirjan ensi tilassa. |
Lastenkodin tytöt ovat siinä vaiheessa, että nyt otetaan
askel epämukavuusalueelle. Siirrymme esilaulajan melodiasta siihen, että
alkunuotti tulee koskettimista ja se on määräävä tekijä. Nyt kun instrumentteja
on tarjolla, ja niille on opettaja, joka osaa kertoa, näyttää ja opettaa miten
niitä soitetaan, niin niitä halutaan ehdottomasti käyttää.
Lähtökohta on se, että kuorolaulaminen perustuu siihen, että
esilaulaja aloittaa laulun enemmänkin joltain korkeudelta, joka antaa raamit melodialle.
Terotin tänään, että nyt tilanne on se, että instrumenttien käyttö pakottaa
teidät kuuntelemaan sen nuotteja. Muutoin soitinten soittaminen on täysin
mahdotonta. Aloitusnuottia ei voi vaihtaa joka kerta, vaan se on vakio ja se
annetaan koskettimista.
Tytöt laulavat uskomattoman hyvin, eikä laulussa tai
laulutaidoissa ole mitään korjattavaa. Enemmänkin kyseessä on
toimintamallimuutos. Yhteisellä päätöksellä tytöt halusivat alkaa opetella
laulamaan nuottien mukaan ja kosketinsoittaja sai pitää pestinsä.
Sokeiden kanssa taas valmistamme... Ehkä minun pitäisi
paljastaa sitä täällä, mutta menköön nyt. Erään henkilön poika menee naimisiin
syyskuun loppupuolella. Tällä henkilöllä on ruotsalaista taustaa, mutta
kyseessä on täysin tansanialainen henkilö. Eräänä aamuna minulle tuotiin nuotit
ja CD-levy, ja opettaja pyysi minua opettamaan kappaleen koulun kuorolle.
Katsoin nuotteja ja totesin:
”Tämähän on ruotsiksi. Tarvitsen kyllä ensin apua ja aikaa,
jotta ehdin kääntää joko englanniksi tai swahiliksi, miten vain haluatte?”
Johon opettaja:
”Ei kun ruotsiksi nimenomaan. Opetat lapset laulamaan
kyseisen laulun, opetat ääntämistä ja ruotsiksi!”
Tämä on ollut ehdottomasti erikoisen pyyntö tähän mennessä,
johon ei auttanut kuin vastata myöntävästi. Pakettia aloimme purkaa ensin
toistamalla sanoja ja opettelemalla muutamia ääntämiseen liittyviä asioita,
kuten aakkoset Ä, Ö ja Å.
Nyt takana on kolmannet treenit kuoron kanssa, ja en voi
kuin kiittää tätä mahdollisuutta saada opettaa näitä lapsia. Kolmen tunnin ja
20 minuutin jälkeen lauloimme jo neliäänisesti neljä ensimmäistä tahtia ja
lapset ovat pian oppineet ensimmäisen säkeistön ulkoa. Myönnettäköön, että itse
olin ensin hiukan epävarma, että mitäköhän tästä tulee. Nyt voin jo varmuudella
sanoa, että tästä tulee loistava! Kabisa!
 |
| Tärkeintä on, että kaikki saa pelata, ja jokainen onnistuu ajallaan. |
Työni ja työnkuvani poikkeaa monessa suhteessa Kirsin
työstä, koska työni on luoda musiikkia lasten kanssa. Ja se on maailman
parasta puuhaa!
-P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti