Habari za Jioni,
Common roomin jääkaapissa odottaa hartaudella ostettu minimalistinen Cheddar-juuston pala, sekä näkkileipää/keksejä. Emme siis tiedä vielä kuinka paljon se oikeasti maistuu näkkileivältä. Todennäköisimmin peruskekseiltä. Huomenna on vapaapäivä kieliopinnoista, koska auto täytyy viedä korjaamolle ja soitella Lushotoon sekä hoitaa asioita. Lisäksi olemme 8 päivässä kahlanneet läpi 13 kielenopetuskirjan kappaletta, eli melkein tuplamäärän tarvitusta. Sekä läpäisseet molemmat välitestit hienosti!
On vaikea tiivistää tunnelmia kuukauden jälkeen,hieman ehkä tämä juurettomuuskin juuri nyt vaivaa, kun tavarat ovat vielä laivassa ja talo tyhjillään odottamassa meitä ja niitä tavaroita. Sinänsä olen juurettomuuden suurin ystävä, mutten niinkään ihan niin suuren yhteisöllisyyden kuin mitä asuntolassa saa kokea. Puolensa ja puolensa. Jo kuukaudessa sitä on taas tottunut siihen, että ihmiset tervehtivät ja auttavat toisiaan. Lähes aina kun lähtee käymään kaupungissa saa auton täyteen väkeä.
"Mtu ni Watu"
(person is people)
 |
| Näkymiä kaupungilta |
Afrikan suhteen tunteet ovat edelleen ennenkaikkea lämpimät, mutta täällä jos missä lause "on eri asia kuulla ja lukea, kuin kokea", on enemmän totta kuin missään muussa yhteydessä.
Tämä pätee kaiken suhteen, niin hyvässä kuin pahassa. Kauneus on silmiä häikäisevää ja rumuus ottaa sydämestä.
Valkoisena oleminen on täällä ristiriitainen asia, helpoimmillaankin. Meidät on pyydetty tänne tuomaan sitä osaamispääomaa, joka toivottavasti hyödyttää täällä.
Useimmiten on myös todella tervetullut. Kuitenkin, ero ihmisten jotka haluavat tutustua sinuun ja niiden jotka haluavat haluavat sinusta/sinulta jotain, on valitettavan usein hiuksenhieno.
 |
| Uimareissu vesipaikalle |
Tämä saa miettimään ylipäänsä kehitysyhteistyötä.Voidaanko institutionaalisia kehitysvaiheita ohittaa? Rahoitammeko me sitä kehitystä, joka vääjäämättä tapahtuu pikkuhiljaa, koska instituutiot ja infrastruktuuri kehittyvät niin, ehkä jopa häiritsemme ja tuomme liikaa vaikutteita, joiden kontekstisidonnaisuus tekee niiden hyödyntämisen mahdottomaksi täällä,vai "kehitämmekö" me jotain? Vai kehitymmekö me vain itse? Sitten seuraava kysymys on, mitä sitten. Ehkäpä se institutionaalinen kehitys ei tapahtuisi ilman rahaa? Vai tapahtuisiko se joissain tapauksissa paremmin? Isoja kysymyksiä. Erityisopetuksen suhteen voin toivottavasti ottaa kohta kantaa asiaan. Yleisen maailmanrauhan ja köyhyyden poistamisen suhteen, en omaa vielä pätevää, perusteltua, mielipidettä.
Mitä olen oppinut tämän alle kuukauden aikana on se, että surullisen usein, raha (tai ainakin liika raha) pilaa hyvin alkaneet aloitteet.
 |
| Paikallinen yksityisyrittäjä vesipaikalla |
Tansaniassa on laskettu, että 30% väestöstä elää alle globaalin köyhyysrajan.
Eli alle 1 dollarilla päivässä. Se tekee noin 200 euroa vuodessa asumiseen, ruokaan ja kaikkiin muihin menoihin. Köyhyys ja vammaisuus kulkevat surullisen usein käsi kädessä ja köyhimpiä ovat vähemmistöt ja naiset. Minä luin viime viikonloppuna Vogueta. Näin laukun, jonka olisin tahtonut. Se olisi maksanut 350 euroa, toinen samalla sivulla maksoi 1700 euroa.
En aio nyt alkaa saarnaamaan ja hifistelemään sanoen, että tästä edespäin pukeudun jätesäkkeihin,enkä osta enää koskaan turhia korkokenkiä tai törkyhintaisia täysjyvänäkkileipiä. Sen mainitsen kuitenkin, että täällä me olemme tapoinemme suoraan avaruudesta. Harvalla on käsitystä siitä, että ei meillä kaikilla ole Suomessa kodinhoitajaa tai vastapuolisesti, että kaikki ovat Suomessa "näin" rikkaita. Tai että, me emme itseasiassa ole Suomessa rikkaita, Suomen mittapuulla, emme lähellekään.
 |
| Burgerilla Ricky'sissä |
Että Suomessa, kyllä, minä ihan itse pesen lattiat ja astiat. Osaan jopa käyttää pyykkikonetta. Se on hassua. Ei pahansuopaa, mutta hassua. Joka paikassa rynnätään hädissään auttamaan, niinkuin ei jaksaisi kantaa itse vesikanisteria kassalle tai, että joutui kantamaan, on lähes pyhäinhäväistys. Tai, että nainen tankkaisi auton. Nooh, siis ylipäänsä se,että nainen ajaa autoa, jos kyydissä on miehiäkin.
Lisäksi on sanottava, että kyllä täällä alkaa miettimään rahan arvoa. Tuntuu paljolta jos kauppaan tai ravintolaan menee yli 20 euroa. Todella paljolta.
Nainen kadun varrella raivostui minulle eilen.
Hän pyysi rahaa. Sanoin kohteliaasti anteeksi Swahiliksi ja kävelin ohi.
Hän hermostui. Siis todella. Huitoen käsiään hän kysyi "Miksi et? Sinulla on niin paljon".
Nainen kuului selvästi vaatetuksen perusteella johonkin vähemmistöpaimentolaisheimoon. Tuntui kuin olisi Helsingissä romanialaisen kanssa keskustelemassa. Niin se on totta. Miksi minä en antanut hänelle rahaa- ja kenelle se olisi edes mennyt. Miksi me emme osaa, missään, tehdä mitään sille, että toisilla on niin paljon?
Miten asiaa illallakin. Paljon.
Samalla tietää kuinka typerä kysymys se on. Ylipäänsä.
 |
| Kuva: Majormultimedia |
Mitä tehdään? Se mitä on tehty Euroopassa, Amerikassa, Australiassa ja kaikkialla muualla peräjälkeen, vai yritetäänkö jotain muuta ja miten, tai miksi. Eurooppalaisina meillä ei ole hirveästi varaa kritisoida tai nostella nokkaamme sen jälkeen miten hienosti olemme eri mantereilla "sopeuttaneet" paimentolaiskulttuurit tai alkuperäisväestöt. Ennenkaikkea paimentolaiset ovat täälläkin köyhintä osaa väestöstä. Kaikessa siinä upeassa kauneudessaan, joka yleensä näytetään, pelkästään, turistioppaissa. Suurin ongelma täälläkin on maanomistus. Ei ole enää juurikaan maita, joita ei omista kukaan, ja paimentolaisten näkökulmasta ei ole olemassa maita joita omistaa kukaan. Paimentolaisilla ei ole käsitettä maanomistukselle ja yhteiskunnalla ei ole käsitettä maalle, jota ei omisteta. Ja yleensä kun maan omistaa joku, sitä ei silloin käytä kaikki muut.
 |
| Maasai mies laumoineen "auto"tiellä |
Lähetysseura tekee loistavaa työtä Morogorossa Maasaiden parissa, jossa mm. perustetaan esikouluja lapsille heidän omalla äidinkielellään. Kaikki byrokratia saadaan sivuutettua, sekä korruptio pääasiassa vältettyä, sillä kyläläiset saavat itse toivoa kouluja ja tällöin he maksavat yhdessä opettajan palkan. Opettaja saa koulutuksen Lähetysseuran kokeneelta, loistavalta opettajalta ja viime kädessä lapset opetusta omalla kielellään ja kylä koulun omilla ehdoillaan.
Tässäpä tätä ajatuksen tynkää loppuviikoksi, luudan ja kadun varresta.
Saimme myös tänään mukavan viestin Rainbow schoolilta, sekä terveiset heidän kuulumisistaan. Kovasti meitä siellä odotellaan. Lushoton ja Pieksämäen välillä tapahtuu mahdollisesti opiskelijavaihtoja 2014, suunnittelu on aluillaan mutta me olemme varovaisen innostuneita jo nyt!
Mukavaa viikonloppua kaikille.
- K
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti