Tänään koimme todella omituisen tilanteen, kun kävelimme
Irenten vuorilla ja metsäteitä pitkin.
Vastaan käveli länsimaalainen pariskunta, joilla molemmilla
oli rinkat selässään. Tämä on siis varsin tuttu näky näillä seuduilla, koska
Irenten maasto tarjoaa loistavat vaellusreitit, joita turistit voivat kiertää
omaehtoisesti ilman opastusta. Kumpikaan osapuoli ei selvästikään tunteneet
toisiaan, mutta jostain syystä tervehdimme heitä ja pariskunta tervehti meitä
hymyillen ja mieshenkilö katsoi Nappi-koiraamme ja sanoi, että hänestä tuntuu,
että tuolta koiralta taitaa puuttua lelu.
Hämmennyin totaalisesti enkä osannut vastata kuin pienellä
naurulla ja todeta, että ehkäpä.
Samassa mies avasi rinkkansa sivutaskun ja kaivoi laukustaan
Napin rakkaimman lelun Simon, jonka olimme epäonneksemme unohtaneet monen sadan
kilometrin päähän Arushaan muutamaa päivää aikaisemmin.
Uskomaton yhteensattuma, mutta asioille löytyy selittäviä
tekijöitä, sillä...
Heti kärkeen mainittakoon se fakta, että olemme nyt viimein
päässeet muuttamaan omaan kotiin Lushotoon. Morogoron kielikoulun asuntolalle
heilautimme kättä viime maanantaina ja otimme suunnaksi oman kotimme. Tässä
vaiheessa kuuluukin kiittää ja kumartaa Morogorossa asuvia kollegoitamme
kanssaelämisestä!
KIITOS!
Viimeinen viikko Morogoron kylmähkössä ilmassa meni
maasaiden parissa. Kollegamme sairastui yllättäen ja jouduimme ottamaan
vetovastuun uusien esikouluopettajien valmentamisesta tulevaan työhönsä.
 |
| Flora opettaa maasaille erilaisia tapoja opettaa esimerkiksi miksi on tärkeää pestä kädet ennen ruokailua. |
Viikko oli todella onnistunut huolimatta siitä, että
jouduimme opettamaan kahden kuukauden kielitaidolla swahiliksi. Oli hienoa
todeta, että pystymme suoriutumaan työtehtävistä jo nyt paikallisella kielellä
ja parasta oli päästä ottamaan ensimmäiset kontaktit tuleviin työtehtäviin.
Samalla pääsimme tutustumaan tähän aivan mahtavaan kansaan. Maasait
ovat uskomattoman kiehtovia ja heillä on vahvat perinteet, kulttuuri ja tavat.
Nuoret miehet istuivat koulutuksessa perinneasuissa viidakkoveitsien kanssa ja
mitä arvostetumpi nainen sitä enemmän koruja tällä oli. Maasaille erityisen
tärkeää on juuri ylläpitää omaa kulttuuriaan ja erityisesti viime aikoina on
painotettu oman kielen vaalimista.
Koulutuksessa oli vierailijoina alueen vaikutusvaltaisia
henkilöitä, joita kohtaan nuoret maasait osoittivat suunnatonta arvostusta.
Samanlaista kunnioitusta Suomessa harvemmin näkee. Eikä tässäkään tapauksessa
kyseessä ollut mikään auktoriteettikysymys, vaan maanläheinen tapa osoittaa
toiselle arvostusta.
Puolisoni käsitteli omassa osuudessaan opetusteknisiä
asioita ja sitä mitä lasten aivoissa tapahtuu oppimisprosessin aikana. Itse
taas opetin muutaman perusharjoitusleikin rytmejä hyväksikäyttäen, joihin voi
yhdistää erilaisia tehtäviä, kuten numeroiden laskemista tai aakkosia. Tämän
lisäksi eri vierailijat kävivät läpi kokonaisuuksia, kuten miten lapsille
opetetaan elämän perusasioita, kuten vaikkapa hampaidenpesu.
 |
| Harjoitus, jossa Kirsi esittää lasta, joka syö maasta soraa ja opiskelijan tehtävä on selittää, miksi soraa ei saa syödä. |
Viikko päätettiin jalkapallo-otteluun. Tiukkaakin tiukempi
ottelu päättyi lopulta tasalukemiin 3-3, johon kaikki olivat varsin
tyytyväisiä.
Mahtava viikko maasaiden kanssa opetti itselle varmasti yhtä
paljon kuin opettajaopiskelijoille.
Kun vauhdikas viikko maasaiden kanssa oli paketoitu, niin
aloimme valmistautua välittömästi muuttoon. Tavarat laatikoihin ja vaatteet
kasseihin ja ei muuta kuin nokka kohti Lushotoa.
 |
| Matkalla kotiin. |
Muutolla oli valtava vaikutus henkisesti. Mahdollisuus
asettautua aloilleen ja hiljalleen rauhoittaa tilannetta. Olo on huojentunut ja
onnellinen. Lushoto vaikuttaa varsin leppoisalle alueelle ja ihmiset ovat
täällä iloisia.
Osallistuimme tänä aamuna oman kirkkomme
jumalanpalvelukseen, jossa meidät esiteltiin koko seurakunnalle.
Jumalanpalvelukseen osallistuminen oli meiltä ele yhteisöä kohtaan, että me
olemme ensinnäkin nyt saapuneet paikkakunnalle, mutta myös haluamme olla osana
yhteisöä. Tapusten saattelemana meidät toivotettiin tervetulleeksi.
Kotona on vielä melkoinen työmaa. Pihaa laitetaan
parhaillaan ja kuten varmasti kollegamme voi allekirjoittaa seuraavan, niin
pieni läpikäynti kodissa on paljastanut ”muutamia rakennusvirheitä”, kuten
vuotava vessanpönttö, joka tänään lopetti myös vetämisen, jokainen valonkatkaisija
on asennettu suomalaisittain uskomattoman epäloogisesti, eli vasemmanpuoleisen
huoneen valo syttyy oikeasta katkaisijasta ja niin edelleen. Käytännössä siis
hyvin perusafrikkalaisia ratkaisuja, joihin tottuu täällä. Ei se elämistä estä
ja apu löytyy läheltä.
 |
| Aurinko laskee Usambaran vuoriston taakse. |
Kuvia kodistamme en vielä lisää, koska ajatuksena on
eräänlainen ennen ja jälkeen blogi sitä mukaan kun tavarat löytävät paikoilleen
ja saamme viimeisetkin huonekalut.
Vietimme yhden päivän ensi alkuun kotonamme, kunnes lähdimme
hankkimaan kotiin erilaisia kodinkoneita ja –tarvikkeita Arushaan. Löysimme
tuttavien avustuksella aivan ihanan lodgen läheltä Arushan luonnonpuistoa,
jonne saa ottaa myös koiran mukaan.
Kodinkoneet löydettyämme kävimme vielä noutamassa matkaan
uuden varaskarkoittimen, eli Herra Stubbsin. Kyseinen pikkumies on saksalaisen
pariskunnan pitämältä koiratarhalta ja varsin komea koira siitä on kasvamassa.
Ikää kaverilla on vasta yhdeksän viikkoa, joten vielä on kouluttamista.
Juokseminen on tässä vaiheessa vielä enemmän hölkkäämistä muistuttavaa
haahuilua ja muutenkin koordinaation kanssa on pientä hienosäätöä. Mutta luonne
on mitä ihanin, häntä heiluu ja rakkaudenosoituksia satelee. Nappi on ottanut
pikkuveljen yllättävän hyvin vastaan ja tänään on jo nähty melkoista painia
olohuoneen matolla.
 |
| Herra Stubbs hölkkäilee olohuoneessa ja isosisko seuraa perässä. |
Tässä vaiheessa alussa kertomani erikoinen tilanne tänään
keskellä maaseutua alkaa saada raamit. Muutimme siis viimein Irenteen, mutta
kävimme Arushassa noutamassa saksalaisilta tuttavilta koiranpennun. Simo Siili
unohtui lodgelle, jonka omistajat ovat koiratarhan pitäjien tuttavia.
Tuttavamme Arushasta laittoi Simon saksalaisten ystäviensä matkaan, jotka
olivat tulleet käymään Lushotossa ja olivat tulossa palauttamaan Napin
lempilelua. Sattumalta törmäsimme tien varrella toisiimme ja Simo pääsi viimein
kotiinsa.
Sitä tosin tarina ei selitä, että millä todennäköisyydellä
kohtaat umpioutoja saksalaisia Tansaniassa, joilla on meidän omaisuuttamme
palautettavana, mutta joiden oma koira joutui lopulta krokotiilin lounaaksi.
Afrikka.
Tällä erää tähän!
-P
